Wasa Footbal cup
Julkaistu: 08.07.2019 00.00

Wasa Footbal cup

Vaasa-Suomen aurinkoisin kaupunki!

Joukkueen pääturnaus sijoittui tällä kaudella Vaasaan, jossa osallistuimme Wasa-Footballcupiin kahdella joukkueella. Meno oli kansainvälistä ja varsin suomenruotsalaista, mikä olikin hyvä, sillä alkaa pojilla ensi lukuvuonna koulussa ruotsin kielen opiskelu. Lähdimme matkaan torstai-iltapäivänä viiden aikoihin ja mukanamme meillä oli bussissa 04/05-poikajoukkue. Saavuttuamme Vaasaan majoitumme Vaasan lyseolle aivan keskustaan.

Perjantaina aamupalan (ja huonosti nukutun yön) jälkeen kohtasimme ensimmäiset vastustajat. Sen suurempaa menestystä ei ensimmäisistä peleistä tullut, mutta hyvää mieltä ja unihiekat pois silmistä. Perjantaina molemmilla joukkueilla oli vielä toiset pelit. Illalla skippasimme avajaiset ja päätimme osallistua kakkosdivarin paikallispeliin, joka pelattiin Elisa-Areenalla.

Lauantaina olikin sitten pelien osalta urakkapäivä. Pelejä kertyi yhteensä seitsemän. Muutama voittokin saatiin sekä niukkoja tappioita. Aamun sade vaihtui aurinkoon ja vaikka päivä olikin pitkä, ehdittiin koululla olla myös piilosta porukalla.

Sunnuntaina tutustuimme vielä kaupunkiin ja Ajax valkoinen nappasi ennen lähtöä voiton GBK:sta. Kotiin suuntasimme Kokkolan kautta, jossa vielä söimme päivällisen. Hejsan Vaasa. Vi ses!

Riku

Seuran uusimmat

Ajax-Sarkkiranta ry

Y-tunnus: 2121373-4

Kurikkahaantie 7, 90440 Kempele

p. 050 3219980

toimisto(at)ajaxsarkkiranta.fi


- REILU PELI, REILU KAVERI -