Ajax P09
Julkaistu: 14.10.2019 00.00

Ajax P09

Ajax P09 Kausi 2019-2020


Joukkueeseemme kuuluu tällä hetkellä noin 25 aktiivista pelaajaa. Harjoituksia on viikossa kolme-neljä kertaa viikossa ja niitä vetävät vastuuvalmentajamme Pasi Takalo (UEFA-C) sekä 6 apuvalmentajaa. Joukkueessa on monia pelaajia, jotka ovat olleet mukana jo alusta asti, mutta myös vasta aloittaneita.

Valmentajien lisäksi joukkueen asioita hoitamassa on kaksi joukkueenjohtajaa, Sami Elo sekä Keijo Penttilä. Rahastonhoitajana toimii Mervi Sipola. Lisäksi joukkueessamme on varustevastaava, Sanna Muranen ja talkootiimi. Apunamme toimii tietenkin myös joukko pelaajien vanhempia huolto- ja talkootehtävissä.

Kesäkaudella harjoituspäivät ovat maanantai (Linnakankaan tekonurmi), tiistai (Sarkkirannan tekonurmi), keskiviikko (Linnakankaan tekonurmi) ja torstai (Linnakankaan tekonurmi). Talvisin harjoitukset ovat pääsääntöisesti Pelaajapolun hallissa (Ojan Rauta Areena).

Joukkue osallistuu kesäisin ja talvisin aktiivisesti erilaisiin turnauksiin. Turnauksien lisäksi joukkue osallistuu piirisarjaan, talviliigaan ja junnuliigaan.

Mikäli on kiinnostusta aloittaa jalkapallon harjoitteleminen P09 pojissa, niin rohkeasti yhteyttä joukkueenjohtajiin tai vastuuvalmentajaan.

Jojot Sami Elo ja Keijo Penttilä

Toiminnassamme noudatamme Ajax-Sarkkirannan arvoja, jotka ovat kiteytetysti:

  • Iloisuus: Peleistä ja harjoituksista hymyssä suin kotiin.
  • Yhteisöllisyys: Ajaxin joukkueet ovat kaikki samaa upeaa porukkaa.
  • Reilu peli, Reilu kaveri: Kunnioita kavereita ja vastustajia, kannusta kaikkia.
  • Yksilöllisyys: Onnistumisten takaamiseksi jokainen harrastaa ja kehittyy omalla tasollaan.
  • Luotettavuus: Kannustava ja turvallinen ilmapiiri. Oikeus olla lapsi. Vanhemmat johtavat esimerkillä.
  • Tasa-arvoisuus: Jokaisella mahdollisuus harrastaa omalla tasollaan.
  • Päihteettömyys: Päihtyneenä ei osallistuta seuran toimintaan!
Seuran uusimmat

Ajax-Sarkkiranta ry

Y-tunnus: 2121373-4

Kurikkahaantie 7, 90440 Kempele

p. 050 3219980

toimisto(at)ajaxsarkkiranta.fi


- REILU PELI, REILU KAVERI -