9
TOU
19.00
Naiset/BT, Naiset kolmonen

PonPa Naiset - Ajax   0 - 4

Ponkila TN

Naisten sarja-avaus

To 9.5. klo 19.00 PonPa - Ajax Ponkilan tekonurmi.

Ajax:n naiset avasivat sarjakautensa vieraspelin merkeissä. Vastassa oli uusi tuttavuus Ponkilan Pantterit, joka pelaa Naisten Kolmosta ensimmäistä kauttaan. Etukäteen vastustajan pelitavasta yms. ei ollut mitään tietoa.

Ottelu alkoi selkeällä Ajax:n hallinnalla. Muhoksen joukkue onnistui tekemään vierailijan päivätyön vaikeaksi. PonPa vetäytyi puolustamaan omalle kenttäpuoliskolleen ja Ajax yritti jauhaa tiivistä ja aktiivisesti puolustavaa joukkuetta hajalle. Ottelu etenikin maalittomana aivan ensimmäisen jakson lopulle asti, jolloin Ajax onnistui iskemään 0 - 1 johtolukemat taululle.

Myös toisella jaksolla ottelun kuva oli se, että Ajax piti palloa ja yritti löytää aukkoja tiiviistä puolustuksesta. Ajoittain PonPa nosti hieman prässiään ja tämä vapautti riittävästi kenttätilaa vierasjoukkueen maalintekoa ajatellen. Ajax onnistui toisella jaksolla vielä kolme kertaa ja vei ottelun 0 - 4 lukemin nimiinsä.

Sarja-avauksessaan Ponkilan Pantterit laittoi Ajaxin tiukoille ja maalihanojen aukeamista saaatiin odotella pitkään. Lopulta kuitenkin ansaittu työvoitto. Omassa pelissä on myös vielä paljon petrattavaa jatkoa ajatellen. Mutta kausi on nyt avattu ja tästä on hyvä jatkaa eteenpäin.

Seuraava ottelu Ti 28.5. klo 19.30 Sarkkirannan tekonurmella. Silloin vastaan astelee OTP, joka on myös ensimmäistä vuottaan Naisten Kolmosessa.

Tervetuloa kannustamaan kotijoukkuetta!


Tilastot
PonPa Naiset

0 - 4

(0-1)

Joukkueen ajankohtaiset ottelut

Ei otteluita
Ottelulista

Ajax-Sarkkiranta ry

Y-tunnus: 2121373-4

Kurikkahaantie 7, 90440 Kempele

p. 050 3219980

toimisto(at)ajaxsarkkiranta.fi


- REILU PELI, REILU KAVERI -