Ajax-Sarkkirannan koronavirustiedote, päivitetty 31.3.2020
Julkaistu: 12.03.2020 00.00

Ajax-Sarkkirannan koronavirustiedote, päivitetty 31.3.2020

Kiinassa käynnistyi alkuvuonna uuden koronaviruksen aiheuttama tartuntatautiepidemia (COVID-19). Koronavirus tarttuu ihmisestä toiseen pääasiassa pisaratartuntana lähikontaktissa. Itämisaika eli aika altistumisesta ensioireiden alkuun on arvion mukaan noin 2–12 päivää, keskimäärin noin 4–5 päivää. Tauti on edennyt pandemiaksi eli kaikki maat ovat nyt epidemia-aluetta. Matkustamista ei suositella edes Suomen sisällä.

Neuvomme toimimaan THL:n ohjeiden mukaisesti ja seuraamaan tilannetta THL:n sivulta.

Palloliiton liittohallituksen päätös ja suositus 12.3.2020

Palloliiton hallitus päätti keskeyttää Palloliiton kilpailutoiminnan maaliskuun loppuun asti. Poikkeuksena ovat miesten Suomen Cupin neljännesvälieräottelut ja miesten Futsal-Liigan runkosarjan päätöskierros, jotka pelataan ilman yleisöä tulevana viikonloppuna.

Myös Palloliiton pelaajakehitystapahtumat, kuten Huuhkaja- ja Helmaripäivät, alueleirit, kehittymisen seurantatapahtumat ja alueturnaukset on toistaiseksi peruttu, 13.5. saakka varmuudella.

Suomen hallituksen päätökset 30.3.2020

Seuratoimintamme kannalta oleellisimpana asiana on hallituksen päätös seuraavista asioista, joiden voimassaoloa jatkettiin 13.5. saakka:

  • Rajoitetaan julkiset kokoontumiset kymmeneen henkilöön ja suositellaan välttämään tarpeetonta oleilua yleisillä paikoilla.
  • Suljetaan valtion ja kuntien museot, teatterit, Kansallisooppera, kulttuuritalot, kirjastot, kirjastoautot, Kansallisarkiston asiakas- ja tutkijasalipalvelut, harrastustilat ja -paikat, uimahallit ja muut urheilutilat, nuorisotilat, kerhotilat, järjestöjen kokoontumistilat, vanhusten päivätoiminta, kuntouttava työtoiminta ja työkeskukset. Suositellaan yksityisen ja kolmannen sektorin toimijoiden sekä uskonnollisten yhteisöjen toimivan samoin.
  • Ei tervehditä kättelemällä tai halaamalla.

Vaikutukset Ajax-Sarkkirannan toimintaan

Ajax-Sarkkirannan järjestämä harjoittelu- ja pelitoiminta on keskeytetty ainakin 13.5. saakka. Palloliiton järjestämä kilpailu- ja pelaajakehitystapahtumat ovat tauolla. Muun pelitoiminnan osalta tapahtumiin liittyvistä toimenpiteistä vastaa tapahtuman järjestäjä mutta seuran joukkueilla ei ole lupaa osallistua pelitoimintaan 13.5. saakka. Seuran käytössä olevat hallit (Kurikkahaantien halli ja Ojan Rauta Areena) eivät ole käytössä omatoimiseenkaan harjoitteluun. Toimihenkilöt eivät voi kokoontua yli 10 henkilön ryhmiin esim. suunnittelukokouksiin. Seuran järjestämät tapahtumat, kuten mm. valmentajakoulutukset/-illat ja joukkueenjohtajaillat, perutaan 13.5. saakka.

Toimintaa järjestetään rajallisissa olosuhteissa omatoimisena harjoitteluna. Jokainen vastuuvalmentaja valmennustiimeineen ohjeistavat joukkueensa pelaajat omatoimiseen harjoitteluun joukkueen valmennussuunnitelma huomioiden (tekninen, fyysinen ja henkinen). Valmennustiimien tukena toimivat toiminnanjohtaja, valmennuspäällikkö ja tutor avustavat tarpeen mukaan. Kempeleen ulkokenttiä ei ole suljettu. Niitä voi toistaiseksi käyttää varoivaisuus huomioiden. Limingan tekonurmikentät on suljettu.

Toiminnanjohtaja, valmennuspäällikkö ja tutor työskentelevät kirjallisten tehtävien ja viestinnän parissa seuran toimistolla tai etänä kotona. He ovat tavoitettavissa normaaliin tapaan. Äkillisissä kriisitilanteissa koronavirukseen liittyen toimi viranomaisohjeiden mukaan. Kriisiviestinnästä seurassamme vastaa toiminnanjohtaja (antti.kiviniemi@ajaxsarkkiranta.fi, p. 0503219980).

Seuran toimintamaksu kattaa koko kauden. Toimintamaksu on maksutaakan helpottamiseksi jaettu kuukausieriin. Kyseessä on ylivoimainen este, joten tauko ei vielä vaikuta toimintamaksuihin ja toimintaa järjestetään seuran henkilökunnan ja valmentajien johdolla kaikille pelaajille. Jäseniä tiedotetaan mahdollisista muutoksista toimintamaksuihin ja toimintoihin huhtikuun aikana.

Käytännön ohjeita:

-Rajoita lähikontakteja, jotka eivät ole välttämättömiä.

-Rajoita kaikkea matkustamista.

-Jokainen vastaa käsihygienistaan. Julkisten tilojen ovenkahvoja ei kannata koskettaa paljain käsin, ellei ole välitöntä mahdollisuutta pestä käsiä lämpimällä vedellä ja saippualla tai desinfioida käsiä.

-Huolehtikaa myös, että pyyhitte älylaitteiden mm. puhelimien näyttöä riittävän usein.

-Vältä yskimistä ja aivastelua käsiin, pyri yskimään ja aivastamaan hihaan tai nenäliinaan, huolehdi tarvittaessa tämän jälkeen käsihygieniasta.

-Pelaajien ei tule harjoitella eikä kilpailla, jos on hengitystieinfektion oireita ja/tai kuumetta (ota herkästi yhteys lääkäriin).

Mikäli joukkueen pelaajalla tai toimihenkilöllä todetaan koronavirustartuntaepäily, asiasta on oltava välittömästi yhteydessä julkiseen terveydenhuoltoon puhelimitse. Jotta et aiheuttaisi mahdollista tartuntariskiä muille, emme suosittele hakeutumaan suoraan vastaanotolle koronavirusta epäillessäsi.

Valtakunnallinen neuvontapuhelin palvelee numerossa 029 553 5535 arkisin kello 8–21 ja lauantaisin kello 9–15. Numerosta saa yleistä tietoa koronaviruksesta, mutta ei terveysneuvontaa eikä ohjausta päivystyksellisissä akuuteissa oireissa. Neuvontapuhelin on tarkoitettu henkilöille, joilla ei mahdollisuutta tiedonhakuun www-selaimella.

Jos sinulla on lieviäkään ylähengitystieinfektion eli flunssan oireita, töihin tai kouluun ei tule mennä. Jos olet matkustanut epidemia-alueilla ja epäilet itselläsi koronaviruksen aiheuttamaa tautia, soita ensisijaisesti Oulun seudun yhteispäivystyksen neuvontanumeroon 08 315 2655 tai omaan terveyskeskukseesi. On tärkeää olla puhelimitse yhteydessä yhteyspäivystyksen neuvontanumeroon ennen kuin saapuu paikalle. Soittaminen on tärkeää siksi, ettei mahdollisesti sairastunut henkilö tartuttaisi muita.

Terveydenhuolto vastaa hoidosta, eristyksestä ja kontaktien kartoituksesta, mikä johtaa tarvittaviin viranomaisten tekemiin toimenpiteisiin.

KORONAVIRUSTARTUNTAEPÄILYN KRITEERIT:

1. Taudinkuva: Henkilöllä on akuutin hengitystieinfektin oireita, kuten kuume ja/tai yskä ja/tai hengenahdistus ja/tai keuhkokuumeeseen viittaava löydös keuhkokuvassa ja

2. Altistumistiedot: henkilö on joko oleskellut Manner-Kiinassa (ei koske Hongkongia, Macaota eikä Taiwania), Etelä-Koreassa, Iranissa tai Italiassa, Itävallassa Tirolin hiihtokeskuksissa tai Saksan Nordrhein-Westfalenin osavaltiossa 14 vuorokauden sisällä ennen oireiden alkua tai ollut lähikontaktissa laboratoriovarmistetun uuden koronaviruksen aiheuttaman tapauksen kanssa 14 vuorokauden sisällä ennen oireiden alkua.

Tiedotetta päivitetään, kun viranomaisten antamat ohjeet päivittyvät.

Ajax-Sarkkiranta ry

Y-tunnus: 2121373-4

Kurikkahaantie 7, 90440 Kempele

p. 050 3219980

toimisto(at)ajaxsarkkiranta.fi


- REILU PELI, REILU KAVERI -