Ajax P15 (2009) Kausi 2023-2024
Ajax P15 -joukkueeseen kuuluu tällä hetkellä n.20 aktiivista pelaajaa. Joukkueen tavoitteena on harjoitella tavoitteellisesti ja antaa pelaajille mahdollisuus kehittyä kohti henkilökohtaista huippua. Tarkoituksenamme on pelata jalkapalloa pelaajia kehittävällä tavalla.
Toistaiseksi olemme onnistuneet tavoitteessamme, seurayhteisön edustusjoukkueeseen on siirtynyt kahden edelliskauden jälkeen yhteensä 15 pelaajaa joukkueestamme.
Joukkueessa on yhä pelaajia, jotka ovat olleet mukana jo joukkueen perustamisesta v.2015 alkaen, mutta myös vasta mukaan liittyneitä.
Valmentajien lisäksi joukkueen asioita hoitamassa on joukkueenjohtaja Keijo Penttilä. Rahastonhoitajana toimii Antti Siuruainen. Lisäksi joukkueessamme on varustevastaava, Sanna Muranen. Apuna toimii myös joukko pelaajien vanhempia huolto- ja talkootehtävissä.
Kesäkaudella harjoituksia on 3-4 kertaa viikossa vastuuvalmentajamme Petri Mörösen suunnittelemana. Harjoituspäivät ovat maanantai (Linnakankaan TN), tiistai (Sarkkirannan TN/Nurmi) ja torstai (Sarkkirannan TN/Nurmi). Talvella harjoittelemme pääsäntöisesti Kempele Areenan jalkapallohallissa.
Joukkueenjohtaja tai vastuuvalmentaja ovat käytettävissä jos Ajax P15 (2009):n joukkuetoiminta kiinnostaa tai haluatte lisätietoa toiminnastamme.
Toteutamme seuramme missiota mahdollistamalla jalkapalloa jokaiselle kohti omaa huippua seuraten arvojamme, joita ovat:
10.09.2023 00.00 | Ajax P15 (2009) joukkue-esittely |
03.09.2023 22.00 | Ajax P09 hopealle Pajulahti-turnauksessa |
16.07.2022 08.00 | Ajax P09 pronssille Helsinki Cupissa |
11.09.2021 22.00 | Ajax P09 Sininen Next Year Cupin voittoon Ylivieskassa |
29.08.2021 22.00 | Ajax P09 viides Kaleva Cupissa |
15.11.2020 18.00 | Ajax P09 menestyksekäs Marras-Cupissa |