Ajax P09 joukkue-esittely
P09Julkaistu: 01.11.2022 00.00

Ajax P09 joukkue-esittely

Ajax P09 Kausi 2022-2023


Ajax P09:ään kuuluu tällä hetkellä reilut 15 aktiivista pelaajaa. Seurayhteisön edustusjoukkueen perustaminen vei 12 pelaajaa joukkueestamme.

Joukkueessa on yhä pelaajia, jotka ovat olleet mukana jo joukkueen perustamisesta v.2015 alkaen, mutta myös vasta mukaan liittyneitä.

Valmentajien lisäksi joukkueen asioita hoitamassa on joukkueenjohtaja Keijo Penttilä. Rahastonhoitajana toimii Mervi Sipola. Lisäksi joukkueessamme on varustevastaava, Sanna Muranen. Apuna toimii myös joukko pelaajien vanhempia huolto- ja talkootehtävissä.

Kesäkaudella harjoituksia on kolme kertaa viikossa vastuuvalmentajamme Petri Mörösen suunnittelemana. Harjoituspäivät ovat maanantai (Linnakankaan tekonurmi), keskiviikko (Linnakankaan tekonurmi) ja perjantai (Sarkkirannan keskusnurmi). Talvella harjoittelemme Ojan Rauta Areenassa Linnakankaalla.

Joukkue osallistuu kesäisin ja talvisin aktiivisesti erilaisiin turnauksiin. Turnauksien lisäksi joukkue osallistuu piirisarjaan ja talviliigaan.

Mikäli on kiinnostusta aloittaa jalkapallon harjoitteleminen P09 pojissa, niin rohkeasti yhteyttä joukkueenjohtajaan tai vastuuvalmentajaan.

Toteutamme seuramme missiota mahdollistamalla jalkapalloa jokaiselle kohti omaa huippua seuraten arvojamme, joita ovat:

  • Hyvä fiilis
  • Luottamus
  • Laatu
  • Yhteisöllisyys