Aura Cup 25.6.-28.6
Julkaistu: 05.07.2019 00.00

Aura Cup 25.6.-28.6

Vihdoin koitti kesäloman yksi odotetuimmista päivistä, kun P-09:n poikien matka kohti Aura cupia alkoi. Matkaan lähdettiin 26.5. aikataulun mukaisesti hieman ennen aamuyhdeksää. Perillä päästiin majoittumaan jo kahdeksan maissa illalla, joten ensimmäisen päivän peleihin päästiin hyvin valmistautuneena.

Turnauksessa pelattiin kahdella joukkueella. Sininen joukkue sai vastaansa VG-62:n, Virolaisen Läänemaa JK:n, Åifk:n 1 ja 2, Latvialaisen Mazeikiain, ja Fc Interin. Valkoinen joukkue taas pelasi Latvialaista Mazeikainia, Åifk:n 1 ja 2, TPS:n raitaa ja Fc Interiä vastaan. Valitettavasti valkoisten alkulohkosta jäi viime hetkellä yksi joukkue pois, joten valkoinen pelasi yhden pelin vähemmän turnauksen aikana. Joukkueet pelasivat myös yhden pelin vastakkain, sillä pelit menivät sen verran sopivasti kaaviossa. Sijoitusotteluissa molemmat joukkueet voittivat ensimmäisen pelin, joten jälleen olisi tullut peli vastakkain sijoista 5-6. Onneksi turnaus järjestäjille sopi kaavion muutos niin, että valkoinen sai vastaansa siniselle hävinneen Fc Interin ja sininen valkoiselle hävinneen Åifk 2:n. Loppusijoituksissa keskenäinen peli ratkaisi paremmuuden eli sininen oli viides ja valkoinen kuudes, vaikka tuloslista hieman toiselta näyttääkin.

Turnauksen aikana futiksen pelaamisen lisäksi katsottiin TPS:n divariottelu EIF vastaan, uitiin Kupittaan maauimalassa ja vierailtiin keskiaikaisilla markkinoilla. Nämä oheisohjelmat täyttivät hyvin päiviä joten tekemisen puutetta ei pojilla ollut, eikä "hotellikuolemaa" päässyt tulemaan. Myös kelit olivat mainiot, aurinko paistoi koko turnauksen ajan eikä vettä satanut ollenkaan.

Turnausreissu oli erittäin onnistunut. Pojat esiintyivät Ajax-logon arvoisesti niin kentällä kuin sen ulkopuolella, useat kävelykilometritkään eivät lannistaneet poikia. Kiitoksen ansaitsevat paikalla olleet vanhemmat, jotka toimivat autokuskeina aamuisin ja iltaisin. Ilman tätä lisäpalvelua pojille olisi tullut huomattava määrä kävelyä enemmän. Kiitos myös kannustusjoukoille tsempistä, turnausjärjestäjille hyvästä turnauksesta ja keittiön väelle maittavista ruoista. Tätä reissua on mukava muistella myöhemminkin.

Ajax-Sarkkiranta ry

Y-tunnus: 2121373-4

Kurikkahaantie 7, 90440 Kempele

p. 050 3219980

toimisto(at)ajaxsarkkiranta.fi


- REILU PELI, REILU KAVERI -