Ajax P09 -joukkue 3. sijalle Kuopiossa
Julkaistu: 03.02.2020 00.00

Ajax P09 -joukkue 3. sijalle Kuopiossa

Helmikuun Cup 1-2.2.2020, Kuopio

Ajax P09 joukkue lähti mittaamaan omaa tasoaan helmikuun alussa Kups-09:n järjestämään Helmikuun Cupiin 11 pelaajan voimin. Turnaus järjestettiin Kuopio-hallissa, joka oli saanut alustakseen uuden tekonurmen. Matkanteko aloitettiin henkilöautoilla aikaisin lauantaina ja välietappina pysähdyimme suorittamaan ruokahuollon Matin ja Liisan asemalle ennen ensimmäistä peliä. Kuopioon saavuttiin hyvissä ajoin, kiitos joukkueenjohdon hyvin suunnitteleman aikataulun!

Ensimmäisen pelin vastustaja oli JJK Jyväskylästä. Valmennuksen huolenaiheena ennen peliä oli mahdollinen jalkojen jalkojen jääminen autoon, kuten yleensä pitkän matkan reissuissa, mutta pelko osoittautui turhaksi. Hyvä ja iloinen asenne sekä tekemisen meininki paistoi jo alkulämmittelystä lähtien poikien kasvoilta. Aktiivisella pelillä joukkueemme sai ansaitun 2-1 voiton jyväskyläläisistä.

Toiseen peliin vastaan asettui ennakkoon kovaksi tiedetty Kupsin joukkue. Peli osoittautui kohtuullisen tasaiseksi väännöksi, Kupsin hallitessa peliä enemmän hienoilla syöttökombinaatioilla. Toisella puoliajalla Ajaxin tekemä 1-1 tasoitusmaali kulmapotkusta ei riittänyt pistepotin kartuttamiseen, kun Kups teki 1-2 voittomaalin ottelun loppuhetkillä. Kaikesta huolimatta valmennus kiitteli poikia hyvästä taisteluasenteesta ja aktiivisuudesta pelissä.

Pelien jälkeen oli aika suunnata syömään koko joukkueella paikalliseen ravintolaan, jonka jälkeen joukkue siirtyi majoituspaikkaan Hotelli Rauhalahteen. Joukkueelle oli saatu järjestettyä mukavat, tuliterät studio-huoneistot, joissa kelpasi majoittua. Majoituspaikassa pojat siirtyivät kylpylän puolelle palauttelemaan päivän rasituksia poissa kropasta. Kylpylän 7-asteinen kylmäallas oli kovassa käytössä, kuten myös 37-asteinen kuuma-allas. Kylpemisen jälkeen pojat saivat vielä iltapalaa Rauhalahden hotellilla ennen nukkumaanmenoa. Sunnuntaina herätyksen, kassien pakkaamisen ja aamupalan jälkeen luovutettiin huoneet ja siirryttiin takaisin Kuopio-hallin areenalle pelaamaan.

Sunnuntain ensimmäinen peli oli Vantaalaista KOPSE:a vastaan, joka oli vastustajana tuntematon niin pelaajille kuin valmentajille. Hyvällä alkulämmittelyllä ja tsempeillä poikiin saatiin hyvä taisteluasenne päälle, joskin alussa joukkueella oli pieniä käynnistymisvaikeuksia. Ajax vei lopulta erittäin tasaisen pelin 1-0 vastustajan epäonnisella omalla maalilla. Toiseen peliin vastaan asettui ToU Toivalasta. Vastustaja antoi shokkihoitoa Ajaxille heti pelin alkumetreiltä lähtien ottaen vankan kolmen maalin johtoaseman lyhyessä ajassa. Joukkueen sitkeys, yrittäminen ja taistelu palkittiin, jonka seurauksena Ajax pääsi kirimään 3-3 tasatilanteeseen ja lopulta 6-3 voittoon ToU:sta. Pojille tästä pelistä erityinen hatunnosto melkoisesta noususta, joka viihdytti varmasti myös paikalla olleita pelaajiemme vanhempia! Tämän voiton myötä Ajax sijoittui omassa lohkossaan sijalle 2.

Sunnuntain viimeiseen peliin, eli pronssitaistoon vastaan asettui kohtuullisen tuttu vastustaja, PK-37 Iisalmesta. Pelin painopiste vaihteli puolin ja toisin, Ajaxin pitäessä hienoisesti enemmän palloa itsellään ja luoden parempia maalipaikkoja. Kun peli päättyi varsinaisella peliajalla 1-1 tasatilanteeseen, ratkottiin lopullinen paremmuusjärjestys rangaistuspotkuilla. Ajaxin poikien pistäessä kaikki neljä laukausta maaliin ja maalivahti Santtu Penttilän ottaessa tarvittavan “seivin” PK-37:n pelaajan yritykseen, Ajaxin pelaajat pääsivät juhlimaan täysin ansaittua pronssimitalia. Kotimatkalle lähdettiin ajelemaan palkintoseremonioiden jälkeen ja matkalla kävimme syömässä Iisalmen keskustassa, ennen kuin pelaajat pääsivät turvallisesti kotiovelle saakka.

Kaiken kaikkiaan Kuopion turnaus oli hyvä mittari Ajaxin 09:n nykyhetken tasosta. Lisäksi saimme arvokasta tietoa siitä, missä muualla kotimaassa mennään samassa ikäryhmässä jalkapallon saralla. Erityisesti mieleen jäi kaikkien vastustajiemme pelaaminen kovaa, nopea pelitempo ja pelaajien henkilökohtainen taitotaso. Näihin asioihin meidänkin tulee jatkossa kiinnittää entistä enemmän huomiota viikottaisessa harjoittelussa.

Sivujuonteena turnauksesta mainittakoon se, että Ajaxin pojat saivat kiitosta turnauksessa olleilta joukkueilta heidän pelisuoritusten tsemppaamisesta katsomosta käsin. “Reilu peli, reilu kaveri”, niin kuin Ajaxin toiminnan arvoihin kuuluu!

Päävalmentaja,
Pasi Takalo

Ajax-Sarkkiranta ry

Y-tunnus: 2121373-4

Kurikkahaantie 7, 90440 Kempele

p. 050 3219980

toimisto(at)ajaxsarkkiranta.fi


- REILU PELI, REILU KAVERI -