Juhlavuoden 2017 juttusarja osa 2: Matti Kangas – Kasvunajan keskeinen toimija

Matti Kangas on toiminut Ajax-Sarkkirannassa mm. puheenjohtajana, valmentaja ja pelaajana. Matin nimi nousee vääjäämättä esiin, kun puhutaan Ajax-Sarkkirannan ”kasvupyrähdyksestä”, olosuhteista tai seuran kehittymisestä. Monessa mukana ollut Matti kertoo ajatuksistaan nykyisellä työpaikallaan Oulun yliopistolla. Yliopisto on tosin Matin työpaikka enää hetkisen, sillä mies suuntaa uusien haasteiden perässä Berliiniin muutaman viikon kuluttua.

Matin ensiaskeleet Ajax-Sarkkirannassa käynnistyvät vuodesta 2002, kun Matin poika Iiro aloitti jalkapallokoulun. Jalkapallokoulussa oli tuolloin vain muutamia kymmeniä lapsia, nykyisen 350:n sijaan. Jotakuinkin kaikki lapset olivat seuraavana syksynä koulunsa aloittavien ikäluokasta. Vetäjänä toimivat jo edellisestä juttusarjan jutusta tutut ”Lindgrenin Karin pojat”. Jalkapallokouluun liittyen Matin rooli oli sama kuten suurimmalla osalla muistakin vanhemmista, eli KKK (kuljeta-kustanna-kannusta).

Jalkapallokoulun jälkeen aloitettiin kaksi uutta ikäluokkaa, 94-syntyneet ja 93-syntyneet. Sinällään mielenkiintoinen piirre oli se, että kaikilla ei joukkueisiin tuolloin ollut automaattisesti asiaa. Jalkapallokoulun ohjaajat valitsivat noin 12 poikaa, joilla oli oikeus aloittaa mukana joukkueessa. Iiro valittiin mukaan 94-syntyneiden joukkueeseen ja tästä alkoi myös Matin polku toimijana. Edelleenkin Ajax-Sarkkirannan valmennuksessa vaikuttava Kimmo Kärki otti kyseisen joukkueen valmennettavakseen ja koska Iiroa hieman jänskätti, niin Matti tuli mukaan ns tötsänkerääjäksi. Nopeahkosti yhteistyö Kimmon kanssa kuitenkin tiivistyi ja harjoitteita alettiin suunnittelemaan yhdessä. ”Kävimme samaan aikaan D-kurssin ja siihen rytäkkään voitettiin Pilvipouta Cuppikin” Matti muistelee. ”Kimmon kanssa meillä oli loistava yhteistyö ja se oli todella mukavaa aikaa” Matti jatkaa. 94-syntyneiden joukkue oli kaiken kaikkiaan erittäin hyvä joukkue, jossa lähes kaikki alussa mukaan tulleet pelaajat pelasivat junnuputken loppuun saakka! Kyseinen joukkue voitti mm Kaleva Cupin. Tämä on edelleen Ajax-Sarkkirannan ainut Kaleva cupin mestaruus.

Kysyttäessä Matilta tarinoita matkanvarrelta liittyvät ne juurikin 94-joukkueeseen. ”Toimin kyllä pitkään puheenjohtajana, mutta sieltä hallinnolliselta puolelta ei oikein higlighteja tarinoiksi ole” Matti naurahtaa. ”Paras muistoni liittyy Turussa pelattuun vuoden 2007 Aura cuppiin, jossa kohtasimme Pietarin Lokomotivin. Vastustajan pelaajisto oli kuin samasta puusta veistettyä 170cm:stä kaveria. Oltiin muistaakseni puolivälierävaiheessa ja onnistuimme kampeamaan itsemme jatkoon pilkkukisan jälkeen. Siitä tuli sekä pelaajille, että valmentajille sellainen olo, että voimme voittaa kenet tahansa. Se oli mahtava fiilis, joka säilyi, vaikka hävisimmekin myöhemmin välierän KuPS:lle” Matti tunnelmoi.

Negatiivinen muisto liittyy yhtälailla 94-joukkueen peleihin. ”Olimme Lahti soccerissa ja edessä oli välierä Reipasta vastaan. Joukkueessamme oli jostain syystä sellainen merkillinen piirre, että lähes jokaiseen turnaukseen osui aina yksi peli, josta näki jo ennen sen alkua, että nyt hommasta ei tule mitään. Reipas peliin liittyen samat merkit olivat ilmassa, vaikka Kimmon kanssa yritimme käyttää kaikki hyväksi koetut konstit alkaen rutiineista, ruokailukäytännöistä, lepomääristä jne. Peli puhallettiin alkaneeksi ja Reipas iski 1-0 heti aloituksesta, kun noin 10 sekuntia oli pelattu. Tästä spontaanina reaktiona karjaisin pojille ”Kaikki kymmenen punnerrusta, heti!”. Oli siinä kentälaidalla väki ihmeissään kun Ajaxin pojat kuuliaisesti punnersivat. Pelissä ei tosin mikään muuttunut. Tästä reaktiostani sain kuulla jälkeenpäin aikapaljon, aikamonilta tahoilta”. Matti harmittelee.

Matti toimi Ajax-Sarkkirannan puheenjohtajana pitkän ja ansiokkaan ajanjakson 2006-2013. ”Minulla oli selkeä halu kehittää seuran toimintaa, joten koin että puheenjohtajana minulla on annettavaa” Matti muistelee. ”Ensitöikseen tehtiin visio millainen seuran tulee tulevaisuudessa olla, millaiset olosuhteet se tarvitsee, miten pelaajamäärä kasvaa ja milloin on mahdollisuus palkata henkilökuntaa toiminnan pyörittämisen mahdollistamiseksi sekä edelleen kehittämiseksi” Matti selvittää.

Tavoitteille tuli myös katetta. Jalkapallokoulua uudistettiin merkittävästi vuodelle 2010. Tässä Matin ohella keskeisenä toimijana oli johtokunnassakin toiminut Kirsi Kumpuvaara-Virkkala, jolla oli paljon osaamista ja mielenkiintoa pienten lasten liikuntakasvatusta kohtaan. ”Toimme jalkapallokouluihin mukaan pikkupalloilijoiden ja pikkufutareiden ryhmät, jolloin osallistujamäärä nousi lähes 250:een. Tämä takasi myös jäntevän aloituksen pelaajapolulle, joka on mallina Ajax-Sarkkirannassa käytössä edelleen” Matti muistuttaa.

Seuraan saatiin myös ensimmäiset työntekijät, kun vuonna 2007 Mika Takalahti aloitti osa-aikasena valmennuspäällikkönä yhteishankkeena Kempeleen Kirin kanssa. Edelleen seurassa toimiva sihteeri Pirjo Alarauhio aloitti työnsä Ajax-Sarkkirannassa vuonna 2009. Samaisena vuonna Kari Lindgren palasi Ajaxiin ensimmäiseksi kokopäiväiseksi valmennuspäälliköksi. Karin työtä jatkoi puolestaan Janne Keto noin vuotta myöhemmin. ”Oli selvää, että kasvun myötä tarvittiin palkattua henkilöstöä toimintaan. On mukavaa huomata, että sama kehitys on jatkunut. Seurojen on tärkeää visioida, milloin kasvu on sellainen, että täytyy palkata lisää väkeä ja asettaa tavoitteet rohkeasti sen mukaan. Kehitys vaatii uudistuksia, eikä niitä kannata pelätä. Usein tietyn saavutetun tason pitäminen tarkoittaa taantumista. Eteenpäin pitää siis suunnitelmallisesti pyrkiä! Matti paaluttaa.

Kempeleen olosuhteissa Matilla on myös keskeinen rooli. Kuinka ollakaan mies on myös nykyisessä hallihankkeessa mukana. ”Ensimmäinen olosuhdehanke oli tekonurmihankkeen käynnistäminen vuonna 2006. Tämän osalta työ oli lähinnä HatTrick hakemuksen täyttämiseen liittyvää, sillä kunta oli vahvasti mukana kehitystyössä. Tämän jälkeen hommattiin kioskikontti tranpointilta, jotta saatiin telttaratkaisujen tilalle pysyvämpää palvelua. Aloimme myös haarukoimaan mm lukion monttuun pientä ylipainehallia, mutta tämä hanke ei kuitenkaan edennyt maaliin saakka, sillä katse alkoi siintämään kiinteämmässä ratkaisussa” Matti kertoo.

Hallitilaa kuitenkin tarvittiin ja vaikka ihan alkuvaiheessa johtokunnan sisälläkin oli ollut ristivetoa siitä onko tällainen olosuhdetyö tarpeellista, niin ketään ei varmaankaan kaduttanut, kun vuonna 2010 kunnan kanssa päästiin yhteisymmärrykseen nykyisen hallin vieressä olevan rakennuksen käytöstä. Talkootyöllä sprinklerit suojailtiin ja valaistusta muokattiin sekä tilaa siivottiin, siten että Saltexin asentaman tekonurmen jälkeen vanha tehdashalli olikin yhtä-äkkiä treenikäytössä!

Vanhassa hallissa oli kuitenkin vanhanaikaiset lämmitysjärjestelmät, joka tarkoitti sitä, että lämmityskustannukset olivat kunnalle todella kalliit. Osittain tästä johtuen halli pistettiin käyttökieltoon. Tämä ei kuitenkaan tahtia hidastanut, sillä nykyinen halli vapautui swanlinelta samoihin aikoihin vuonna 2012. Mm lämmityskustannusten muodostaman riskin vuoksi toimintaa mietittiin kuitenkin uudelleen ja Kempeleen palloiluhalli oy sai näin ollen alkunsa. Tällöin myös Kempeleen Kiri tuli toimintaan mukaan 1/3 osuudella. ”Tämä oli mielestäni erittäin hyvä ratkaisu. Seurojen välinen yhteistyö on toki hyvä asia jo sinällään, mutta riskin jakaantuminen leveämmille hartioille ja Kekin erinomainen talkoo panos tekivät hallista mahdollisen” Matti ynnäilee.

TV-Shoppia siteeraten ”Eikä tässä vielä kaikki” Myös tyttöjalkapallo sai Matin aikana Ajaxissa alkunsa. 1995-syntyneiden joukkue oli ensimmäinen tyttöjoukkue. Tyttöpuolelta on tullut myös tähän asti Ajaxin ainut pääsarjatason pelaaja: Jenna Vääräniemi (ONS). Tämän lisäksi Matti ehti ottaa myös omat ensimmäiset askeleensa jalkapalloon pelaajana. ”Puheenjohtajana ollessani pelasin yhden kesän Ajaxin edustuksessa 4-divisioonaa. Itseoikeutetusti hyökkääjänä ja tein sille kesälle kaksi maaliakin” Matti tunnelmoi. Monessa mukana ollut Matti teki Ajax aikansa jälkeen vielänoin neljän vuoden rupeaman KeKin naisten superpesisjoukkueen taustoissa.

Yhdellä sanalla kuvattuna… Huikeaa!

Kysyttäessä Matin ajatuksia seuran nykytilasta tulee vastaus määrätietoisesti ”Muutama arvostettu jalkapallovaikuttaja on minulle sanonut, että alueella ei ole montaa seuraa jotka voivat katsoa rehellisesti peiliin ja todeta että asioita hoidetaan hyvin. Ajax on yksi niistä. Olen täsmälleen samaa mieltä, toisena nostaisin esille HauPan. Olen erittäin mielissäni, että Ajax satsaa toimintaan ja kehittyy. Muistutan edelleen, että kehitystä ja uudistuksia ei pidä pelätä, vaan on rohkeasti ja suunnitelmallisesti tartuttava toimeen. Tarkoitti tämä sitten uusien henkilöiden palkkausta, uusia tapahtumia tai vaikkapa olosuhdetyötä” Matti kiteyttää.

Ajax-Sarkkiranta ry kiittää Mattia valtavan suuresta työstä seuramme eteen ja toivottaa mitä parhainta jatkoa tulevaisuuteen!

Ajax-Sarkkiranta ry

Y-tunnus: 2121373-4

Kurikkahaantie 7, 90440 Kempele

p. 050 3219980

toimisto(at)ajaxsarkkiranta.fi


- REILU PELI, REILU KAVERI -