Kempeleen lukioon urheilulinja - Ajax-Sarkkiranta tiiviisti mukana toteutuksessa!
Julkaistu: 15.04.2019 00.00

Kempeleen lukioon urheilulinja - Ajax-Sarkkiranta tiiviisti mukana toteutuksessa!

Kempeleen lukioon tulee urheilulinja. Kunnanjohtaja Tuomas Lohi twiittasi aiheesta seuraavasti: "Kempeleen lukioon perustetaan urheilulinja. Tavoitteena on tukea urheilua kilpatasolla harrastavia nuoria sovittamaan treeni ja opiskelu entistä joustavammin yhteen. Samalla vahvistetaan jo ennestään halutun Kempeleen lukion asemaa vetovoimaisena opinahjona."

Ajax-Sarkkiranta on ollut tiiviisti mukana suunnittelussa ja tulevaisuudessa toteutuksessakin. Johtokunnan valmennusvastaava Mikko Väänänen ja Toiminnanjohtaja Arttu Kauppinen rakensivat konseptia yhdessä Kempeleen lukion ja muiden Kempeleläisten urheiluseurojen kanssa. Kauppinen kommentoi asiaa tuoreeltaan seuraavasti: "Mielestäni tämä on hieno voimannäyttö Kempeleläisten urheiluseurojen, Kempeleen lukion ja Kempeleen kunnan yhteistyöstä. Tarve tunnistettiin, seurat löivät resurssinsa ja ehdotuksensa pöytään, Kempeleen lukio suhtautui kokonaisuuteen todella positiivisesti ja Kempeleen kunta halusi mahdollistaa asian ja teki oikeat päätökset. Tästä on hyvä jatkaa kohti toteutusta. Kilpaurheilun koko ajan kasvavat vaatimukset täytyy pystyä huomioimaan nuoren urheilijan arjessa koko ajan paremmin ja paremmin. Yksi tärkeä asia laadukasta arkea on koulunkäynnin ja harjoittelun yhteensovittaminen. Kempeleen lukion urheilulinja jatkaa hyvien uutisten sarjaa alueella (Oulu Football Academy lanseerattiin alkuvuonna) ja heittää samalla hyvän haasteen Oulun ja lähialueen muille kouluille. Jatkamme samalla työtä myös ylä- ja alakouluvaiheen osalta, jotta sinnekin saadaan luotua tulevaisuudessa hieman samankaltaisia elementtejä". Kauppinen päättää.

Tiedotamme keväällä tarkemmin Urheilulinjan rakenteesta ja sisällöstä ml jalkapalloilijoille asetetut vaatimukset ja heille annattava valmennus.

Seuran uusimmat

Ajax-Sarkkiranta ry

Y-tunnus: 2121373-4

Kurikkahaantie 7, 90440 Kempele

p. 050 3219980

toimisto(at)ajaxsarkkiranta.fi


- REILU PELI, REILU KAVERI -