WBA-leiripäiväkirja, osa 2.
Julkaistu: 11.06.2019 00.00

WBA-leiripäiväkirja, osa 2.

Toinen päivä on edennyt jälleen innokkaissa ja vauhdikkaissa merkeissä. Tällä kertaa toimitus antaa puheenvuoron itse pääosan esittäjille eli pelaajahaastattelujen pariin, mars mars!

1. Nimi ja seura?

Venla Panula, Ajax T0809

2. Miksi tulit leirille?

Koska halusin jalkapallon parista uusia kokemuksia ja erilaista valmennusta.

3. Kaksi päivää kohta takana, millä fiiliksillä?

Fiilis on ollut hyvä heti alusta asti. Minulla on ryhmässä omia joukkuelaisia ja lisäksi on mukavaa, että ryhmässä on myös vanhempia pelaajia ja uusi kaverikin.

4. Minkälaiset asiat on jääneet mieleen tässä vaiheessa?

Tähän mennessä ei ole ollut vielä mitään negatiivista, mutta positiivista on paljon. Parasta on koordinaation ja havainnoinnin parantuminen. Valmentajassa (Leigh) on mukavaa se, että hän osaa ohjata ja kannustaa niin hyvin sekä on koko ajan hyvällä päällä.

5. Löydätkö eroja asioissa, jotka tehdään täällä leirillä eri tavalla kuin oman joukkueesi treeneissä?

Valmentaja haluaa, että meidän harhautukset ovat nopeampia. Lisäksi Leigh korostaa vetoa ja ei koskaan sano, että ”Älä vedä” vaan pikemminkin päinvastoin.

1. Nimi ja seura?

Wilho Penttilä, Valkeakosken Haka 06

2. Miksi tulit leirille?

Iskä huomasi tämän leirin ja kysyi minulta, haluaisinko osallistua. Halusin, koska täällä saa pelata futista ja saa uusia kavereita.

3.Kaksi päivää kohta takana, millä fiiliksillä?

Hyvät, meillä on tosi mukavia poikia ryhmässä mukana ja on mukavia treenejä.

4. Minkälaiset asiat on jääneet mieleen tässä vaiheessa?

Jonkin verran tehdään erilaisia treenejä ja pelejä mutta eniten on jäänyt mieleen alkuleikki ”Cowboys and Indians”. Se on tosi hauska.

5. Löydätkö eroja asioissa, jotka englantilainen valmentaja tekee täällä leirillä eri tavalla kuin oman joukkueesi treeneissä?

Meidän valmentaja Howard puhuu hieman enemmän ja nopeammin kuin oma valmentaja. Samalla hän kuitenkin ohjaa ja kannustaa hieman enemmän kuin suomalaiset valmentajat.

6. Aiotko jatkossakin käydä tällaisilla leireillä jos mahdollista?

Juu. Koska täällä on niin mukavaa ja vielä hyvää ruokaa.

Seuran uusimmat

Ajax-Sarkkiranta ry

Y-tunnus: 2121373-4

Kurikkahaantie 7, 90440 Kempele

p. 050 3219980

toimisto(at)ajaxsarkkiranta.fi


- REILU PELI, REILU KAVERI -