WBA-leiripäiväkirja, osa 3.
12.6.2019 20:29 Uutiset / Ajax-Sarkkiranta ry

WBA-leirin kolmantena päivänä jatkui vauhdikas meno! Päiväkirjassa kuulostellaan leirikoordinaattori Jarkko Lotvosen ajatuksia.

Leiripäiväkirja, osa 3 – leirikoordinaattorin turinoita

Miksi Ajax-Sarkkiranta järjestää tällaisen leirin? Tähän keväällä eräältä vanhemmalta tulleeseen kysymykseen pyrin vastaamaan kokemuksieni ja näkemyksien perusteella alle. Tarkastelen jo perinteeksi muodostunutta tapahtumaa kolmesta eri näkökulmasta:

1. Seuratoimijan näkökulma: Mikäli seura haluaa järjestää uskottavaa ja laadukasta toimintaa jäsenilleen, lisämahdollisuus tällaiseen on ns. joukkuetason yläpuolella olevan toiminnan tarjoaminen. Meillä on käynyt oikein hyvä tuuri, kun olemme löytäneet itsellemme FDS-WBAn yhteistyökumppaniksi. Järjestö Kristianin johdolla kykenee mahdollistamaan leirin, joka soveltuu sekä oman seuramme jäsenille että myös muiden seurojen pelaajille lisäharjoitusta ja muutakin potentiaalista toimintaa kielikylpyä unohtamatta. Tänäkin vuonna osallistujia leirillä on niin Oulusta, Valkeakoskelta, Vaasasta, Limingasta, Helsingistä, Raahesta, Suomussalmelta, Kajaanista… upea juttu kaiken kaikkiaan.

2. Valmentajan näkökulma: Valmennuksessani olevan joukkueen pelaajia on jo neljättä vuotta mukana leirillä ja joka vuosi osallistujia on mahtava määrä. Olemmekin kertoneet vanhemmille, että tämä on erinomaisen hyväksyttävä tapa lisäharjoitella lajia joukkuetoiminnan lisäksi. Uusien harjoitteiden, erilaisten korostettavien asioiden ja uusien tuttavuuksien muodostaminen on niin suuri hyöty, että olemme valmennustiimissä katsoneet toiminnan hyödyllisemmäksi kuin mitä haitta kahden missatun joukkuetreenin vuoksi on. Lisäbuustina useille valmennettavilleni on ollut erilaiset toiminnan lisämuodot: yksilötasolla useampi on käynyt jatkoleireillä ja onpa jotkut päässeet FDS-WBAn mukana turnauksiin jopa ulkomaille asti. Nämä tuntuvat luonnollisesti olevan erittäin mieleenpainuvia kokemuksia. Lisäksi se, että pelaajat saavat erilaista valmennusta, on erinomainen lisä normitreenaamiseen niin pelaajien kuin harjoituksia seuraavien omien valmentajiemme näkökulmista.

3. Vanhemman näkökulma: Euromääräinen menetys vs. saatu hyöty. Tätä varmasti pohtii kaikki vanhemmat, kun lapsensa johonkin ilmoittaa. Tällä kertaa omia huollettaviani on leirillä ensimmäistä kertaa kaksi. Vanhempi on osallistunut leirille jo useasti, mutta nuorempi osallistuja lähti ensimmäistä kertaa mukaan tänä vuonna, vaikka mahdollisuutta tarjottiin jo viime vuonnakin. Hirmuinen jännitys uusista valmennushenkilöistä, -tavoista ja harjoitteista purkautui leirin ensimmäisten minuuttien jälkeen ja tämän jälkeen hymy on ollut huulilla päivän alusta päivän loppuun asti.

Summa summarum, olen Ajax-Sarkkirannan edustajana erittäin tyytyväinen leirin antiin ja siihen, mitä pystymme leirille osallistujille tarjoamaan. Ehdottomasti rahan arvoista siis näkemykseni mukaan.Toivottavasti näemme ensi vuonnakin laajalla joukolla osallistujia leirillämme!

-Jarkko Lotvonen, leirikoordinaattori-


   
Lisää uutisia
Ajax-Sarkkiranta ry
Kategoriat