Ajax-Sarkkirannalle Opetus- ja kulttuuriministeriön kehittämistukea
Julkaistu: 29.04.2021 09.44

Ajax-Sarkkirannalle Opetus- ja kulttuuriministeriön kehittämistukea

Ajax-Sarkkirannalle seuratoiminnan kehittämistukea!

Opetus- ja kulttuuriministeriö on myöntänyt liikunta- ja urheiluseuroille lähes 4,5 miljoonaa euroa seuratoiminnan kehittämistukea. Ajax sai tukea hankkeeseen "Jalkapalloa jokaiselle yhdenvertaisesti". Tuen avulla lisätään lasten ja nuorten jalkapalloharrastamista Ajaxin toiminta-alueella ja seuran elinvoimaisuutta.

Seuran toiminnanjohtaja Antti Kiviniemi toteaa tuen olevan hieno askel seuralle. Seura tarjoaa harrastetoiminnalle lajinomaiset olosuhteet ympärivuotisesti sekä ammattimaisen ohjauksen. Harrastetoimintaan osallistuvat ovat yhtä oikeutettuja laadukkaisiin olosuhteisiin ja ohjaukseen kuin kilpatoimintaan suuntautuvatkin - omilla tavoitteillaan ja hyvällä meiningillä! Harrastetoiminnan kysyntä on merkittävästi myös kasvanut viime vuosien aikana ja tuen avulla pystymme vastaamaan kysyntään kehittämällä ja laajentamalla toimintaamme entisestään.

Seuran puheenjohtaja Antti Näykki kertoo ilahtuneensa Ajaxin saamasta tuesta. Näykin mukaan tuki parantaa entisestään Ajaxin mahdollisuuksia toimia Oulun alueen merkittävänä lasten ja nuorten urheilullisen elämäntavan tukijana. Kehittämistuen avulla seura vahvistaa ja kehittää perustettuja harrastusryhmiä ja siten pyrkii kasvattamaan lasten ja nuorten harrastajamäärää Oulun eteläisellä alueella. Toimenpiteitä kohdennetaan erityisesti harrastuksen aloittamisen kynnyksen madaltamiseen sekä monipuolisiin tutustumisryhmiin, kuten jalkapallokouluun sekä harrastetoimintaan. Näissä ryhmissä toimitaan matalan kynnyksen periaatteiden mukaisesti. Seura haluaa myös mahdollistaa vähävaraisten perheiden lasten ja nuorten liikunnan paremman tukemisen, jolla ehkäistään liikunnasta luopumista ja edistetään tasa-arvoisia harrastusmahdollisuuksia.

Ajax-Sarkkiranta ry

Y-tunnus: 2121373-4

Kurikkahaantie 7, 90440 Kempele

p. 050 3219980

toimisto(at)ajaxsarkkiranta.fi


- REILU PELI, REILU KAVERI -