Ajax-Sarkkiranta on ehdolla Osuuskauppa Arinan järjestämässä Pidetään Yhdessä Pohjoisen Puolta -äänestyksessä. Eniten ääniä saaneet pääsevät jakamaan Arinan 50 000 euron tukipottia, josta puolet on korvamerkitty harrastusyhteisöille sekä toinen puoli hyväntekeväisyys- ja tukijärjestöille. Ehdokkuuden edellytyksenä on lasten ja nuorten toiminta, jonka piirissä on vähintään 25 lasta.
Tuki jaetaan 30 eniten ääniä saaneelle alueellisuus kuitenkin huomioiden. Näin myös asukasluvultaan pienempien paikkakuntien toimijat saavat mahdollisuuden päästä nauttimaan Arinan tukipotista.
Ehdokkaat ovat jaettu maantieteellisiin äänestysalueisiin. Ajax-Sarkkiranta kuuluu lakeudun kuntien ja Hailuodon muodostamaan jäsenalue 3:een.
Äänioikeus on kaikilla Osuuskauppa Arinan jäsenomistajatalouden jäsenillä, jotka ovat ilmoittaneet sähköpostiosoitteensa asiakasrekisteriin 31.5. mennessä eivätkä ole kieltäneet markkinointipostin lähettämistä.
Äänestää voi mitä tahansa seuraa myös oman jäsenalueensa ulkopuolelta.
Äänestys on alkanut ja se päättyy 18.6.
Pidetään Yhdessä Pohjoisen Puolta -äänestykseen voi tutustua tarkemmin Osuuskauppa Arinan kampanjasivulla: https://sydanpohjoissuomelle.fi/2023/06/02/on-aika...
26.09.2023 16.11 | Hercules Juniorien avoimet harjoitukset pyörivät loka-marraskuussa |
25.09.2023 14.45 | SyysSarkkis pelattu - Ajax ja LiPK voittoisia |
22.09.2023 10.09 | SyysSarkkis päättää tyttöjen kilpailukauden |
14.09.2023 11.04 | Ajax-Sarkkirannan joukkueet ja vastuuvalmentajat kaudella 2023-2024! |
14.09.2023 10.00 | Seuran sääntömääräinen syyskokous |
05.09.2023 17.00 | Hercules Juniorit Ry kehittämään pohjoisen alueen jalkapallon juniorityötä |