
Alueellisten jalkapallosarjojen kesätauko alkaa olla takana päin. Syyskierrosten ensimmäiset ottelut pelataan tällä viikolla. Toden teolla pallo alkaa pyöriä heinä-elokuun vaihteessa, jolloin käytännössä kaikki sarjat pääsevät takaisin sorvin ääreen.
Ajaxin osalta syyskierros käynnistyy neljällä ottelulla, joista kolme on vieraissa ja ainoastaan yksi kotikentällä. Kunnian syksyn avauksesta saa P13/Sininen, joka matkustaa lauantaina Kuusamoon ja kohtaa siellä paikallisen FC PaKa:n.
Sunnuntain puolella P13-ikäluokan edustusryhmä, joka kantaa nimeä Ajax yj, matkaa Kajaaniin ottamaan mittaa Kainuun Ärjystä. Samana päivänä Kajaanissa nähdään toinenkin Ajaxin joukkue - P18 käynnistää oman syyskautensa ottelulla Kajaanin Hakaa vastaan.
P15 pelaa viikon ainoan kotiottelun. Joukkue saa vieraakseen Kolarin Kontion ikäluokan Kakkosen otteluun, joka pelataan Linnakankaalla sunnuntaina klo 14.30.
Syyskierroksen sarjoihin lähdetään seuraavanlaisista asetelmista:
Miesten edustusjoukkue
Kolmonen pelataan koko kauden kestävänä sarjana. Ajaxin syyskierros käynnistyi lauantaina, kun Sarkkirannassa vieraillut Kajaanin Haka vei pisteet mukanaan maalein 3-1. Tällä hetkellä, kun sarjan kymmenen joukkuetta ovat pelanneet kahdeksasta kymmeneen ottelua, Ajax on seitsemäntenä. KajHa:lle kärsityn tappion myötä kärki karkasi jo kahdeksan pisteen päähän, mutta muuten keskiryhmässä on tasaista ja jopa kakkossija on käden ulottuvilla.
Ajaxin joukkueessa on tapahtunut kesän aikana kaksi pelaajamuutosta - molemmat lähtijöiden listalla. Maalivahti Juuso Särkelä on muuttanut puolison mukana Turkuun. Aapo Takalo puolestaan nosti nappulat ainakin toistaiseksi naulaan sitkeän polvivaivan takia.
Playboys
Miesten reservijoukkueen kausi Viitosessa on ollut vaikea. Playboysien pistesäkki seitsemän kierroksen jälkeen näyttää edelleen nollaa. Runkosarjasta on jäljellä kaksi ottelua, minkä jälkeen Viitonen jakautuu ylempään ja alempaan loppusarjaan.
Naisten edustusjoukkue
Ajax taistelee kiivaasti pääsystä naisten Kolmosen ylempään loppusarjaan yhdessä ONS/2:n, FC Raahen ja HauPa/2:n kanssa. HauPa:n reserveillä on kahdeksan pistettä, muilla joukkueilla yhdeksän. ONS on pelannut vasta seitsemän ottelua, Ajax ja FC Raahe kahdeksan sekä HauPa/2 jo yhdeksän. Runkosarjan viimeisillä kierroksilla Ajax kohtaa vielä Merilappi Unitedin ja FC Ylivieskan.
P18
Kakkonen oli seitsemän joukkueen ja kuuden ottelu tynkäsarja, jossa Ajax jäi hyvän alun jälkeen viidenneksi. Syksyllä on tiedossa muutama lisäpeli, kun yksinkertaisen sarjan jälkeen pelataan vielä loppusarjat. Joukkuemäärä pysyi samana: keväältä Hercules-j/2 nousi ja HauPa luopui sarjapaikastaan, KePS tippui ja uutena tuli mukaan RoPS yj:n nimellä kulkeva rovaniemeläisten reservijoukkue.
P16
Ajax oli Ykkösen kevätkierroksen kolmas. Syyskierroksella Tervarit-j/yj on vaihtunut Hercules-j/yj:ksi. OHF putosi ja sen tilalle nousi FC Raahe.
P15
Ajaxin nousu Ykköseen jäi lopulta toteutumatta. Kevätkierroksen kaksi parasta olivat nousukieltoisia joukkueita, joiden perässä OHF/Sininen ja Ajax tulivat. Liiton aluetoimistossa tehdyn sarjajärjestelmän uudelleen tulkinnan jälkeen kahta nousupaikkaa ei annettukaan kahdelle seuraavalle, kuten tulospalvelun sarjataulukko osoitti, vaan Ykkösen ovet lyötiin säppiin.
P14
Ajax sijoittui kolmanneksi Kakkosen A-lohkossa. Syksyksi lohkot on yhdistetty yhdeksi sarjaksi, jonka muodostavat A-lohkosta tulleet kuusi (Ajax, OLS/Alue, OLS/Haaste, KKP/OTP, Tervarit-j, TP-47) ja B-lohkon kaksi joukkuetta (KiPS, SoPa) sekä Ykkösestä pudonnut HauPa ja Kolmosesta noussut FC Raahe.
P13
Yhteisjoukkuesopimuksen myötä Ajax/yj:n nimellä pelannut P13/Valkoinen oli kolmas Ykkösen viisijoukkueisessa B-lohkossa. Syyskierroksella sarja pelataan yhdessä 11 joukkueen lohkossa.
P13/Sininen pelasi Kolmosen A-lohkossa. Joukkue ylsi tasapisteisiin Limingan Pallokarhujen kanssa, mutta nousu kariutui keskinäisiin otteluihin. Kotiottelunsa Ajax/Sininen voitti 4-3, mutta vastavierailu Liminkaan tuotti 2-8 tappion. LiPK ei kuitenkaan ottanut sarjapaikkaa Kakkosessa vastaan ja ainoastaan B-lohkon voittanut KePS vaihtoi sarjatasoa. Syyskierroksella sarja pelataan yhdessä lohkossa.
P12
P12 tahkosi kolmea eri sarjaa. Terävin kärki pelasi vuotta vanhempien Ykköstä, jonka B-lohkossa se oli neljäs heti P13/Valkoisen jälkeen.
P12 Ykkönen oli jaettu maantieteellisiin lohkoihin. Ajax pelasi B-lohkossa, jossa se sijoittui kolmanneksi ja lunasti samalla paikan Pohjois-Suomen nappulamestaruusturnaukseen eli tutummin Kaleva Cupiin. Syyskierroksen sarja pelataan yhdessä lohkossa.
P12/Sininen säilytti sarjapaikkansa Kakkosessa sijoittumalla A-lohkon neljänneksi. Syksyksi arpa heitti Ajax/Sinisen B-lohkoon. Kuuden joukkueen lohko pelataan kaksinkertaisena sarjana, mikä tuo matkat Kemiin, Kittilään, Rovaniemelle ja Sodankylään.
T13
T13 urakoi kymmenen ottelun kevätkierroksen ikäluokan Kakkosessa. Joukkue sijoittui toiseksi ja ansaitsi paikan kuuden joukkueen kaksinkertaisena sarjana pelattavaan Ykköseen.
T12
T12 pelasi kahden joukkueen voimin ikäluokan Ykkösessä. Sininen sijoittui neljänneksi ja jatkaa Ykkösessä myös syyskierroksella. Samalla varmistui osallistumisoikeus Kaleva Cupiin.
Valkoisen kohtalona oli putoaminen Kakkoseen.
Kansikuva: (C) Kari Väre, miesten Kolmosen ottelusta 18.7. Ajax - KajHa
| 20.07.2026 15.30 | Aluesarjojen syyskierros käynnistyy tällä viikolla |
| 03.07.2026 15.00 | Futsalin miesten joukkueen avoimet harjoitukset elokuussa |
| 02.07.2026 12.00 | Kuukauden Kippari, tammikuu 2026: JAMI HAKKARAINEN |
| 29.06.2026 12.00 | Ajax, OLS ja HauPa juhlivat Saaga Travel Cupissa |
| 29.06.2026 09.00 | Toimiston aukiolo- ja henkilökunnan työskentelyajat kesälomalla |
| 26.06.2026 09.00 | Saaga Travel Cup päättää kevätkierroksen |